Sattuipa kerran niin, että mieheni joutui lähtemään useamman päivän työmatkalle. Ruoho oli leikkaamatta, mutta ei hätää, minä hoidan. Sain edeltävänä päivänä asianmukaiset ohjeet ruohonleikkurin käyttöön, ja aamun valjetessa lähdin jännityksensekaisin tuntein pärisyttelemään päältäajettavallani. Muutaman lenkin jälkeen ajo alkoi tuntua vakaalta, ja jännitys vaihtui innostukseen: TÄMÄHÄN ON HAUSKAA!
Mutta sitten kaikki muuttui. Ajokki sanoi kiitos hei, poksahti ja pysähtyi. Siinä sitä vasta hermoja koeteltiin, mutta en lannistunut. Olin luvannut hoitaa tämän asian, ja sen aioin myös tehdä. Muistin, että varastossa lojui työnnettäväkin versio, eikä sen käyttäminen niin kauhean vaikeaa voinut olla. Mutta kun se oli! Lukuisista yrityksistä huolimatta masiina ei käynnistynyt.
Aloin pikkuhiljaa olla epätoivoinen. Siisti nurmikko on minulle todella tärkeä asia, ja halusin todella saada sen ajettua. Nyt nurmikenttä näytti surkuhupaisalta: reunat siistiäkin siistimmät, keskellä rehotti ruma viidakko. Mitäs nyt sitten? TRIMMERI! Sillähän voisi näppärästi siistiä viidakkokeskustan!
Näppärästi tosiaan. Trimmerikään ei ollut yhteistyöhaluinen, joten tunsin olevani umpikujassa. Viimeisenä ahaa-elämyksenä mieleeni juolahti nurmikkosakset. Luojan kiitos tässä vaiheessa ymmärsin jättää nurmikon rauhaan ja saksien käyttö jäi vain ajatuksen tasolle. Minkälaista jälkeä siitä olisi syntynytkään!
Nielin siis lopulta kiukkuni, ja jäin kärsivällisesti odottamaan mieheni paluuta. Nyt ruohonleikkuri on korjattu ja nurmikko siististi ajettu. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mitä nyt itsetuntoni sai pienen pienen kolauksen.
torstai 10. heinäkuuta 2014
maanantai 30. kesäkuuta 2014
Pilipilipom
Nyt kyllä alkaa kärsivällisyys loppua. Vettä tulee niin, että kasvit kärsivät. On niin kylmä, että varpaat palelevat. On niin synkkää, että masentaa. Loma on alkanut, mutta sekin tuntuu menevän hukkaan tällaisessa säässä.
Vain kissojen olotilaa kurja sää ei tunnu hetkauttavan. Miuku ja Mauku nukkuvat valtaosan päivästään, mitä nyt välillä pistävät nokkansa myös ulkoilmaan. Eivät ne siellä kauaa viihdy, kiertävät vain talon ja sitten jo pitääkin päästä takaisin vällyjen väliin. Molemmat tuntuvat ulkoilun puutteesta huolimatta olevan tyytyväisiä elämäänsä.
Aionkin tästä lähtien ottaa karvapalloista mallia ja keskittyä torkkupeiton alla värjöttelyyn. Sadepäivinä voisi tietysti myös panostaa kodin järjestelyyn. Eihän niitä kaappeja hellesäällä tule kuitenkaan siivottua. Oli miten oli, vapaa-aikaa ei kannata tuhlata mököttelyyn. Jokaisesta päivästä voi löytää jotakin ilon aihetta!
Vain kissojen olotilaa kurja sää ei tunnu hetkauttavan. Miuku ja Mauku nukkuvat valtaosan päivästään, mitä nyt välillä pistävät nokkansa myös ulkoilmaan. Eivät ne siellä kauaa viihdy, kiertävät vain talon ja sitten jo pitääkin päästä takaisin vällyjen väliin. Molemmat tuntuvat ulkoilun puutteesta huolimatta olevan tyytyväisiä elämäänsä.
Aionkin tästä lähtien ottaa karvapalloista mallia ja keskittyä torkkupeiton alla värjöttelyyn. Sadepäivinä voisi tietysti myös panostaa kodin järjestelyyn. Eihän niitä kaappeja hellesäällä tule kuitenkaan siivottua. Oli miten oli, vapaa-aikaa ei kannata tuhlata mököttelyyn. Jokaisesta päivästä voi löytää jotakin ilon aihetta!
torstai 26. kesäkuuta 2014
Tuuliviiripuutarhuri
Tunnustan, olen tuuliviiriputarhuri. Pihani ongelmakohtana on pihan perukoilla sijaitseva heinittynyt alue, jonka olen jo pariin kertaan blogissani maininnut. Nyt pitäisi päättää, mitä haluan heinäpläntille tehdä. Haluanko takapihalleni metsäpuutarhan vaiko sittenkin modernimman havupuutarhan? Soraa vai liuskekiviä? Perennoja vai kenties pikkupuita? Polkuja vai tasaista nurmikkoa? Päätöksiä, päätöksiä...
Tällä hetkellä haluan ehdottomasti metsämäisen keitaan, jossa kulkisi pieni liuskekivipolku. Kasveja löytyy omasta takaa, mm. kuunliljaa, kalliokieloa ja jotakin saniaista. Ruohonleikkuu-urakkaa tällä tontilla riittää, joten metsäpuutarhani ei nurmikkoa kaipaa. Maata voisikin peittää sora, jonka päällä liuskekivipolku kiemurtelisi.
Näen jo sieluni silmin liuskekivipuutarhani, mutta liuskekivet maksavat maltaita. Halvin tarjous, johon törmäsin, oli 150 euroa kymmenestä liuskekivilaatasta. Kymmenellä laatalla saisin aikaiseksi vain surkean tynkäpolun, eikä kahdellakymmenelläkään liuskekivellä pitkälle pötkitä.
Lisäksi olen laiska. Jotta suunnitelmani toteutuisi, jonkun pitäisi ensin lapioida ruohomatto takapihaltani tunkiolle. Vapaaehtoisia? Laiskuuden ja rahavarojeni rajallisuuden vuoksi joudun ehkä tyytymään nurmikkoon ja johonkin edullisempaan polkuun, mikä ei kyllä ole huono vaihtoehto sekään.
Päättämättömyys on nyt kuitenkin tämän tuuliviirin suurin ongelma. Perustanko unelmieni metsäpuutarhan liuskekivineen vai vähemmän työlään ja kukkarolle sopivamman pikkupuutarhan? Mieli muuttuu vähintäänkin päivittäin, joskus jopa tunneittain. Taidan nyt tarvita lyhyen aikalisän, jonka aikana en pyörittele puutarhasioita pienessä päässäni. Puutarhailunhan on tarkoitus olla rentouttava harrastus, ei työleiri!
Tällä hetkellä haluan ehdottomasti metsämäisen keitaan, jossa kulkisi pieni liuskekivipolku. Kasveja löytyy omasta takaa, mm. kuunliljaa, kalliokieloa ja jotakin saniaista. Ruohonleikkuu-urakkaa tällä tontilla riittää, joten metsäpuutarhani ei nurmikkoa kaipaa. Maata voisikin peittää sora, jonka päällä liuskekivipolku kiemurtelisi.
Näen jo sieluni silmin liuskekivipuutarhani, mutta liuskekivet maksavat maltaita. Halvin tarjous, johon törmäsin, oli 150 euroa kymmenestä liuskekivilaatasta. Kymmenellä laatalla saisin aikaiseksi vain surkean tynkäpolun, eikä kahdellakymmenelläkään liuskekivellä pitkälle pötkitä.
Lisäksi olen laiska. Jotta suunnitelmani toteutuisi, jonkun pitäisi ensin lapioida ruohomatto takapihaltani tunkiolle. Vapaaehtoisia? Laiskuuden ja rahavarojeni rajallisuuden vuoksi joudun ehkä tyytymään nurmikkoon ja johonkin edullisempaan polkuun, mikä ei kyllä ole huono vaihtoehto sekään.
Päättämättömyys on nyt kuitenkin tämän tuuliviirin suurin ongelma. Perustanko unelmieni metsäpuutarhan liuskekivineen vai vähemmän työlään ja kukkarolle sopivamman pikkupuutarhan? Mieli muuttuu vähintäänkin päivittäin, joskus jopa tunneittain. Taidan nyt tarvita lyhyen aikalisän, jonka aikana en pyörittele puutarhasioita pienessä päässäni. Puutarhailunhan on tarkoitus olla rentouttava harrastus, ei työleiri!
lauantai 21. kesäkuuta 2014
Mistä on juhannus tehty?
Juhannus on tehty juhannuskoivuista, rantasaunoista, kiireettömistä hetkistä ja ystävistä. Auringon lämmöstä, juhannustaioista ja saunavihdoista. Mökkeilystä, festareista ja hauskanpidosta.
On niin monta tapaa viettää keskikesän juhlaa. Tänä vuonna sää kuitenkin tuntuu päättävän puolestani sen, miten juhannukseni vietän. Mikään yllämainituista vaihtoehdoista ei kiinnosta sateen keskellä.
Jollain ihmeen keinolla Punaisessa tuvassa ollaan kuitenkin päästy juhannustunnelmaan säästä huolimatta. On syöpötelty, saunottu puhtaaksi kuuratussa saunassa ja vitsailtu kylmästä säästä. Sade voi olla tunnelmallistakin, kunhan vaan ei tarvitse ulkona palella.
Illalla uhmaan sadetta, ja lähden pyöräilemään ja tapaamaan ystäviä. Ja se juhannustunnelma löytyy kyllä tänäänkin - jos ei sovinnolla, niin sitten parin siiderin avustamana :)
On niin monta tapaa viettää keskikesän juhlaa. Tänä vuonna sää kuitenkin tuntuu päättävän puolestani sen, miten juhannukseni vietän. Mikään yllämainituista vaihtoehdoista ei kiinnosta sateen keskellä.
Jollain ihmeen keinolla Punaisessa tuvassa ollaan kuitenkin päästy juhannustunnelmaan säästä huolimatta. On syöpötelty, saunottu puhtaaksi kuuratussa saunassa ja vitsailtu kylmästä säästä. Sade voi olla tunnelmallistakin, kunhan vaan ei tarvitse ulkona palella.
Illalla uhmaan sadetta, ja lähden pyöräilemään ja tapaamaan ystäviä. Ja se juhannustunnelma löytyy kyllä tänäänkin - jos ei sovinnolla, niin sitten parin siiderin avustamana :)
Mukavaa juhannusta kaikille!
perjantai 20. kesäkuuta 2014
Suunnitelmia, suunnitelmia
Suunnitteleminen - se se vasta on mukavaa. Tänäänkin kuljeskelin pitkin ja poikin pihamaata ja suunnittelin. Suunnittelunkohteena tällä hetkellä on tonttimme rajalla oleva puoliksi metsittynyt alue, joka suorastaan huutaa kivipolkuja, kukkapenkkejä ja kaariportteja.
Aluksi suunnittelin alueelle jotakin niityntapaista, ja ehdinkin jo kaivaa muutaman montun, joihin heittelin niittykukkien siemeniä, mm. lupiinia ja oranssikeltanoa, jota kasvaa äitini syntymäkodin pihapiirissä.
No, nyt kuitenkin olen tullut toisiin ajatuksiin. Haluan mieluummin metsäpuutarhamaisen käyskentelualueen, jolloin minulla olisi pääsy myös tontin perukoilla olevien mustikoiden luokse. Sitä paitsi niitty ei ehkä kuitenkaan sovi meidän suht pieneen pihaan, vaikka kaunis olisikin. Luulenpa, että aloitan tämän projektin piakkoin, ja raportoin edistyksestä, kun sitä tapahtuu.
Luulin jo saaneeni pihan itseäni tyydyttävään kuntoon, ja tässä vaiheessa kesää minun piti vain loikoilla ja seurata istutettujen kasvien kasvua ja kukoistusta. Mutta eipäs se niin mennytkään, kun mieli halajaa tonkimaan pihaa uuteen uskoon.
Onneksi Suomen kesä on lyhyt. Jos aikaa olisi enemmän, ties mitä hullutuksia vielä keksisin tällekin kesälle. Ehkäpä tämä on kuitenkin vain alkuinnostusta, onhan tämä vasta ensimmäinen kesä omassa talossa. Ensi vuonna en enää kehitä uusia projekteja. Piste.
Aluksi suunnittelin alueelle jotakin niityntapaista, ja ehdinkin jo kaivaa muutaman montun, joihin heittelin niittykukkien siemeniä, mm. lupiinia ja oranssikeltanoa, jota kasvaa äitini syntymäkodin pihapiirissä.
No, nyt kuitenkin olen tullut toisiin ajatuksiin. Haluan mieluummin metsäpuutarhamaisen käyskentelualueen, jolloin minulla olisi pääsy myös tontin perukoilla olevien mustikoiden luokse. Sitä paitsi niitty ei ehkä kuitenkaan sovi meidän suht pieneen pihaan, vaikka kaunis olisikin. Luulenpa, että aloitan tämän projektin piakkoin, ja raportoin edistyksestä, kun sitä tapahtuu.
Luulin jo saaneeni pihan itseäni tyydyttävään kuntoon, ja tässä vaiheessa kesää minun piti vain loikoilla ja seurata istutettujen kasvien kasvua ja kukoistusta. Mutta eipäs se niin mennytkään, kun mieli halajaa tonkimaan pihaa uuteen uskoon.
Onneksi Suomen kesä on lyhyt. Jos aikaa olisi enemmän, ties mitä hullutuksia vielä keksisin tällekin kesälle. Ehkäpä tämä on kuitenkin vain alkuinnostusta, onhan tämä vasta ensimmäinen kesä omassa talossa. Ensi vuonna en enää kehitä uusia projekteja. Piste.
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Eivätkö nämä rikkaruohot ikinä lopu?
Kun kevätaurinko houkutteli ensimmäiset rikkaruohot maan pinnalle, paikkoihin, joihon ne eivät kuulu, päätin hankittua niistä eroon - ilman myrkkyjä. Kesän lämpö kuitenkin moninkertaisti kevään epätoivotut vieraat, ja lannistuin: ei tästä kitkemisestä tule loppua ilman vanhaa kunnon Round-uppia! Niinpä siis luovutin ja ruiskuttelin pihan pariinkin eri otteeseen, en Round-upilla vaan Bayerilla, koska kuulin jostain sen olevan ympäristöyställisempi.
Ympäristöystävä tai ei, Bayerista ei ollut vastusta meidän pihan rikkaruohoille. Omatuntokin on alkanut kolkuttaa, enkä halua enää suihkia maahan myrkkyjä, vaan olen päättänyt selvitä lihasvoimalla. Viitseliäisyyttäkin tuo kitkeminen vaatii, sillä ruohoja pukkaa joka välistä.
Uskoin saavani ruohot kuriin haralla, mutta tässä sitä habaa vasta tarvitseekin :) Mutta en ainakaan vielä ole heittänyt haraa harakoille. Jatkan siis ainakin toistaiseksi näin.
Näihin nurmikon keltaisiin kaunistuksiin suihkuttelin kertaalleen Bayerin leveälehtisille rikkaruohoille tarkoitettua torjunta-ainetta, eikä voikukkia ole nyt hetkeen nurmikolla kasvanut. En kuitenkaan aio myrkyttää nurmikkoa uudestaan. Ihan nättejähän nuo voikukat kuitenkin ovat, ja ainahan ne saa ruohonleikkurilla pois, jos niin tahtoo. Tämä tietysti tietää useampia ruohonleikkuukertoja miehekkeelleni, mutta mikäs sillä siinä on leikellessä, kun päältäajettavalla saa pistää nurmikot sileiksi.
Rikkaruohojen lisäksi myös apilanurmikkoni kalliolla on lähtenyt hyvään kasvuun. Toki myös apiloiden sekaan on eksynyt muutama tunkeilija, mutta melko vähän rikkaruohojen siemeniä sinne on lentänyt.
Olemme pienessä pihassamme saaneet monenmoista tehtyä: perunat kasvavat iloisesti pellossa, perennat ovat selvinneet kevään siirtelyinnostani ja kasvavat kovaa vauhtia. Olen jo toteuttanut suunnittelemani muutokset täällä Punaisen tuvan pihapiirissä, ja pihan puuhastelut painottuvat pääasiassa ylläpitotöihin.
Yksi kolkka on kuitenkin vielä täysin retuperällä: metsään rajoittuva alue, jonka olen täysin laiminlyönyt kuten kuvasta näkyy.
Luulenpa, että tässä on tiedossa seuraavan parin kesän projekti, mutta siitä lisää sitten, kun keksin tälle metsittyneelle pläntille tarkoituksen.
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Kalliolle, kukkulalle
Minusta sammaleen osittain peittämä kallio on mitä kaunein näky. Meidän kalliolle on sammaleen lisäksi levittäytynyt ei-niin-kaunis ja valitettavan sitkeä ruohomatto. Päätin, että minähän en tuollaista kauhistusta katsele, joten ruohot saavat lähteä. Oli muuten tiukassa kiinni kalliossa, ja repimistä riitti.
Urakka oli turhan suuri yhdelle naiselle, mutta onneksi sain raavaan miehenikin mukaan talkoisiin. Kissat toimivat laaduntarkkailijoina ja tarvittaessa myös työnjohtajina. Suunnittelin heinäviidakon tilalle valkoapilaniittyä, joka onkin jo kasvussa. Siemenet tosin olivat vanhentuneet jo vuonna 2009, mutta eipä tuo ainakaan itämiseen tunnu vaikuttavan.
Istutusurakan jälkeen on mukavaa katsella kättensä jälkeä, mutta minä ainakin tulen myös levottomaksi. Mitäs sitä seuraavaksi tekisi? Silloin on vaarana, että alkaa siirrellä kasveja paikasta toiseen - ihan vain sen takia, että olisi jotain puuhaa. Tänä kesänä yritän pitää mielessä sen, ettei valmista tarvitse välttämättä muuttaa.
 |
| Ennen |
Urakka oli turhan suuri yhdelle naiselle, mutta onneksi sain raavaan miehenikin mukaan talkoisiin. Kissat toimivat laaduntarkkailijoina ja tarvittaessa myös työnjohtajina. Suunnittelin heinäviidakon tilalle valkoapilaniittyä, joka onkin jo kasvussa. Siemenet tosin olivat vanhentuneet jo vuonna 2009, mutta eipä tuo ainakaan itämiseen tunnu vaikuttavan.
 |
| Jälkeen |
Kallionkoloissa kasvaa myös tänä keväänä istutettuja harmaa-ajuruohoja, jotka kukkivat kesän aikana purppuranpunaisin kukin. Harmaa-ajuruohoja ovat kuvassa vasemmalla. Aika pikkuruisia vielä, mutta kyllä ne siitä leviävät.
Sammaleesta innostuneena koristelin myös tämän polttotuomion saaneen penkin. Mitenköhän saisin sammaleen leviämään penkin päällä? Olen kastellut penkkiä, jotteivät sammalet ainakaan heti kuivuisi koppuraksi, ja toivonut parasta :)
Istutusurakan jälkeen on mukavaa katsella kättensä jälkeä, mutta minä ainakin tulen myös levottomaksi. Mitäs sitä seuraavaksi tekisi? Silloin on vaarana, että alkaa siirrellä kasveja paikasta toiseen - ihan vain sen takia, että olisi jotain puuhaa. Tänä kesänä yritän pitää mielessä sen, ettei valmista tarvitse välttämättä muuttaa.
lauantai 31. toukokuuta 2014
Onnea ylioppilaat!
Onnea uusille ylioppilaille!
Tähän aikaan vuodesta alan muistella omaa lukioaikaani ja ylioppilasjuhlia. Olihan se hienoa, mutta itse en ollut kovinkaan innostunut keskipisteenä olemisesta saatikka sitten vastailemaan kysymyksiin tulevaisuuden suunnitelmista. Äitini sen sijaan oli juhlista innoissaan, ja saavutukseni taisi olla hänelle isompi juttu kuin minulle. Ymmärtäähän sen, oma lapsi saavuttaa tärkeän virstanpylvään elämässään.
Onnea siis myös kaikille äideille ja isille! Onnea myös muut valmistuneet!
perjantai 30. toukokuuta 2014
Meillä asuu villipetoja!
Pihassamme asustelee monenmoista sirkuttajaa. Olen huono lintutuntija, mutta mustarastaan ja pari västäräkkiä olen ainakin pihastamme bongannut. Mustarastas kuulemma pesii maassa, ja kevään kuluessa olenkin huolissani pohtinut, miten mahtaa poikasten käydä noiden kahden villipedon (joita myös kissoiksi kutsutaan) reviirillä.
Jokunen viikko sitten huomasin nurmikolla pyörivän pikkuruisia linnunmunia, joista osasta oli sisälmykset kadonneet parempiin suihin. Syytin oravaa, koska eihän meidän pörröiset pallerot tuollaiseen ryhtyisi. Niin laiskojakin ovat, että hyvä kun jaksavat ruokakupille lyllertää.
Tänään sain itse todistaa, että palleroissammehan asuu varsinaisia villikissoja, kun seurailin ikkunasta pikkulintuja ja nurmikolla köllöttelevää isopäistä kollia. Huomasin, että Isopää vaani jotain, mutta en siihen sen kummemmin kiinnittänyt huomiota. Ainahan se on saalistavinaan milloin mitäkin, mutta ei se koskaan mitään kiinni saa. No nyt sai.
Seuraavaksi näin sen jo tyytyväisenä kantavan siivekästä suussaan. Ja tottakai sitä oltiin heti tuomassa sisälle näytille. Kiljunnan ja aiheuttamani sekasorron seurauksena kissa nappasi saaliinsa ja juoksi karkuun. Lähdin tietysti perään siinä toivossa, että mauku luopuisi välipalastaan. Pari kertaa siinä sitten kierrettiin taloa ympäri. Tulipa päivän lenkkeilyt tehtyä kattia jahdatessa!
Jokunen viikko sitten huomasin nurmikolla pyörivän pikkuruisia linnunmunia, joista osasta oli sisälmykset kadonneet parempiin suihin. Syytin oravaa, koska eihän meidän pörröiset pallerot tuollaiseen ryhtyisi. Niin laiskojakin ovat, että hyvä kun jaksavat ruokakupille lyllertää.
Tänään sain itse todistaa, että palleroissammehan asuu varsinaisia villikissoja, kun seurailin ikkunasta pikkulintuja ja nurmikolla köllöttelevää isopäistä kollia. Huomasin, että Isopää vaani jotain, mutta en siihen sen kummemmin kiinnittänyt huomiota. Ainahan se on saalistavinaan milloin mitäkin, mutta ei se koskaan mitään kiinni saa. No nyt sai.
Seuraavaksi näin sen jo tyytyväisenä kantavan siivekästä suussaan. Ja tottakai sitä oltiin heti tuomassa sisälle näytille. Kiljunnan ja aiheuttamani sekasorron seurauksena kissa nappasi saaliinsa ja juoksi karkuun. Lähdin tietysti perään siinä toivossa, että mauku luopuisi välipalastaan. Pari kertaa siinä sitten kierrettiin taloa ympäri. Tulipa päivän lenkkeilyt tehtyä kattia jahdatessa!
Tämän verran siitä poloisesta linnusta jäi jäljelle. Plus sitten ne höyhenet, jotka roikkuivat Isopään suupielistä, kun sen seuraavan kerran näin.
torstai 29. toukokuuta 2014
Kirvoja siellä, kirvoja täällä
No niin, nyt ne on sitten iskeneet: kirvat. Ja vielä viime kesänä istutettuun riippapihlajaani, jonka kukkimista olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Kukkia ei ole näkynyt, mutta kirvoja kyllä. Pihlajani ei kukkinut viime kesänäkään, mutta tältä kesältä uskalsin odottaa komeaa kukintaa ja paljon marjoja, mutta huonolta näyttää :(
Käsittääkseni tihulaisista on vaikea päästä eroon, mutta suihkuttelin pihlajaa mäntysuopaliuoksella. Ehkäpä se auttaa...
Käsittääkseni tihulaisista on vaikea päästä eroon, mutta suihkuttelin pihlajaa mäntysuopaliuoksella. Ehkäpä se auttaa...
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Mysteeriruohoja
Minulle on kulkeutunut muutaman mutkan kautta juurakkoja, joiden merkistä ei ole pienintäkään hajua. Nämä "mysteeriruohot" istutettiin kuitenkin pihannurkkaan, ja nyt sitten vaan jännityksellä seurataan, mitä niistä kasvaa.
Kaikesta sitä jännitystä elämäänsä hakee :D Olenkohan tullut vanhaksi...
Punaisessa tuvassa tapahtuu
Talvi ja alkukevät on mennyt Punaisen tuvan asukeilla talvihorroksessa. Kissat ovat olleet poikkeus, ne ovat hoitaneet päivittäiset rutiininsa eli nukkumisen, maukumisen ja ikkunasta tuijottelun moitteettomasti.
Minä (Pirttihirmu) sain kuin tilauksesta muutaman ylimääräisen vapaapäivän, ja auringon houkuttelemana tartuin lapioon ja aloin laittaa pihaa uuteen uskoon. Ukkoseni liittyi seuraani eilen, kun omilta töiltään ehti.
Normaalistihan en mikään varsinainen pirttihirmu ole, mutta lapionvarressa heiluessani tunsin kyllä lempinimen ansainneeni. Tuskastuin työn raskauteen, ja myös ilmaisin sen ääneen. En ymmärtänyt äänenkäyttöni voimakkuutta, ja mieheni joutuikin tästä huomauttamaan. "Meillä on naapureitakin", hän totesi. Otin huomautuksen henkilökohtaisena loukkauksena, ja aloitin mökötyksen.
Mökötyksen ja kiukun voimalla saimme kuin saimmekin takapihan kukkapenkit lähes kokonaan valmiiksi. Toinen kissamme (tunnetaan myös lempinimellä Isopää) tuli tarkastamaan työn jäljen, ja ilmeisesti kukkapenkki sai hänen hyväksyntänsä. Ainakin se kelpasi auringonottopaikaksi, ja mauku jäikin kukkapenkkiin köllöttelemään joksikin aikaa. Onnistunut päivä kaiken kaikkiaan pienestä kiukuttelusta huolimatta, mutta sehän on meidän pirttihirmujen tehtävä :)
Minä (Pirttihirmu) sain kuin tilauksesta muutaman ylimääräisen vapaapäivän, ja auringon houkuttelemana tartuin lapioon ja aloin laittaa pihaa uuteen uskoon. Ukkoseni liittyi seuraani eilen, kun omilta töiltään ehti.
Normaalistihan en mikään varsinainen pirttihirmu ole, mutta lapionvarressa heiluessani tunsin kyllä lempinimen ansainneeni. Tuskastuin työn raskauteen, ja myös ilmaisin sen ääneen. En ymmärtänyt äänenkäyttöni voimakkuutta, ja mieheni joutuikin tästä huomauttamaan. "Meillä on naapureitakin", hän totesi. Otin huomautuksen henkilökohtaisena loukkauksena, ja aloitin mökötyksen.
Mökötyksen ja kiukun voimalla saimme kuin saimmekin takapihan kukkapenkit lähes kokonaan valmiiksi. Toinen kissamme (tunnetaan myös lempinimellä Isopää) tuli tarkastamaan työn jäljen, ja ilmeisesti kukkapenkki sai hänen hyväksyntänsä. Ainakin se kelpasi auringonottopaikaksi, ja mauku jäikin kukkapenkkiin köllöttelemään joksikin aikaa. Onnistunut päivä kaiken kaikkiaan pienestä kiukuttelusta huolimatta, mutta sehän on meidän pirttihirmujen tehtävä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)